Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

Kattojen lumikuormat on otettava vakavasti

Lauantai 7.4.2018 klo 12.54


Pääsiäisviikolla sain aktiivisilta kuntalaisilta viestejä kattojen suurista lumikuormista ja niitten aiheuttamista vahingoista. Kyseltiin, mitenkä on ylipäätään mahdollista päästää tilanne sellaiseksi, että joudutaan mm. Nurmes-talo sulkemaan kattojen sortumisvaaran vuoksi kolmeksi päiväksi. Moni tavallinen talonomistaja tai yrittäjä on jo ajat sitten keventänyt rakennustensa lumikuormia. Onhan asiasta mediassakin usein varoiteltu. Lisäksi Pielisen Karjala on Suomen lumisinta aluetta.

Menneenä tiistaina ajattelin Nurmes-talon sulkemisen ottaa kaupunginhallituksessa esille ylimääräisenä asiana. Kuitenkin keskustelin aiheesta kaupunginjohtajamme kanssa. Aamupäivän johtoryhmä olikin sitten käsitellyt tapausta. Sain aiheesta kirjallisen selonteon.

Aikaisemmin mm. rakennustarkastaja oli katselmuksessaan havainnut  kattojen suuren lumikuorman ja oli ilmoittanut sivistystoimen johtajalle, että Nurmes-talo on evakoitava ja suljettava. Kattojen alla olevat ontelolaatat olivat taipuneet ja  katon romahdusvaara oli olemassa. Muutama sisäkattolevykin oli  kupruillut painuman takia. 

Nurmeksen kaupungin kaupunkirakennepalvelujen isännöitsijä oli antanut viikkopalaverissa jo aikoja sitten ohjeet kiinteistönhuoltajille tarkkailla kattojen lumikuormia. Nurmes-talon katon osalta itse työ, lumien tiputtaminen, jäi tekemättä. Itse tarkkailu ei siihen riitä. Lumikuormia oli aloitettu kyllä keventämään, mutta väärässä järjestyksessä.

Lisäksi kuulin, että kiinteistönhuoltajille oli annettu palautetta ja näin en asiaa enää ottanut kaupunginhallituksen kokouksessa esille. Sitä vartenhan meillä on oma kaupunkirakennelautakunta, jonka toimialaa kiinteistöjen hoitoon liittyvät asiat ovat.

Tänä aamuna luin nettilehdestä Porokylän koulun vaaratilanteesta. Korkean koulun katon lumiesteet olivat pettäneet ja lumimassat olivat voimalla tulleet  sisäänkäyntien edessä olevan katoksen päälle. Mökkimatkalla poikkesin paikalla ja totesin tilanteen. Katoksen kattotuolit olivat osittain murtuneet. Katolta tuli vielä aamun aikaan lisää lunta lumiesteineen katoksen viereen useita satoja kiloja. Onneksi ei ketään ole ollut alla.Porokylan_koulu_070418.png

Aamulla oli koolla keskushallinnon väkeä. Lisäksi pelastuslaitoksen väki kartoitti kaupungin  muittenkin kiinteistöjen kattojen lumitilannetta. Siellä on vaarallisia lumikuormia. Kulkuesteitä on asetettu ja kattojen puhdistaminen lumesta on aloitettu välittömästi. Riskipaikkojen lumenpudotus jatkuu koko viikonlopun ajan ja korjaustoimenpiteet kulkuväylien turvaamiseksi on aloitettu. Turvallisista koulureiteistä tiedotetaan sunnuntai-iltapäivällä.

Ensi viikon keskiviikkona kokoontuu kaupunkirakennelautakunta. Tekninen johtaja varmaankin pyytää isännöitsijän kokoukseen paikalle antamaan luottamushenkilöille raportin viime aikojen tapahtumista. Lautakunta voi sitten harkita, mihin toimenpiteisiin ryhtyy. On myös selvitettävä, onko ollut riittävästi henkilöstöä lumikuormien poistamiseksi katoilta. Työturvallisuusasioita ei voi laimminlyödä. Katoille ei kaikista ole.

Tästä tapahtumaketjusta meidän on opittava. Johtamisjärjestelmässä on vielä kehitettävää. Sääolosuhteemme ovat muuttuneet viime vuosina ja on varauduttava tämän vuoden kaltaisiin talviin.

Myös asiasta tiedottaminen veronmaksajille on ihan ok. Jos on kyse ollut johdon tai muun henkilöstön  laimminlyönneistä, ei niitä voida lakaista maton alle, olkoonpa kyse vaikka velipojan edesottamuksista.  Pieni sanktiokin on varmaan tarvittaessa paikallaan. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini