Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

SDP:n pj. Rinne Nurmeksessa

Torstai 12.4.2018 klo 13.12


Rinne_Nurmeksessa

Nurmeksessa vierailee aika-ajoin valtakunnan poliittisia vaikuttajia niin hallitus- kuin oppositiopuolueista. Yleensä poliittiset piirijärjestöt huolehtivat matkajärjestelyistä.  Lähes aina myös Nurmeksen kaupunki tapaa tai järjestää tapaamisen vierailevan poliittisen vaikuttajan ja hänen seurueensa  kanssa. Luovutamme mýös muistion kaupunginn keskeisistä strategisista hankkeista.

Viime lauantaina vieraili SDP:n pj. Rinne Savo-Karjalan SDP-piirin pj:n kanssa täällä tapaamassa nurmeslaisia. Ihmettelen suuresti, miksi kaupunginhallituspöydän äärellä istuvat SDP:n edustajat pysyivät asiasta täysin vaiti. Sain kyllä puhelun la-iltana entiseltä pitköäaikaiselta yhteistyökumppanilta Nurmeksen hallituspöydän ympäriltä. Hän ihmetteli suuresti, kun kaupunki ei ollut noteerannut Rinteen vierailua millään lailla. Kerroin, että nyt vasta sinulta eka kertaa asiasta kuulen.  Äsken luin sitten paikallislehdestä Rinteen kannanotoista.

Mielelläöni olisin kaupungin terveiset yhdessä kaupungin valtuustonpuheenjohtajan kanssa Rinteelle vienyt. Samalla varmaan olisimme vaihtaneet pari sanaa Siun sotesta ja valtakunnan soten ongelmista. Rinne antoi hyvin myönteisen kuvan lehtitietojen mukaan Siun soten toiminnasta ja strategioista. Hänen uhkat valtakunnallisesta sotesta on osittain otettu huomioon Siun soten ja maakuntaliittomme lausunnoissa lakiesityksistä valtiovallalle.

Toivon, että jatkossa viesti kulkee. Esimerkiksi ministeri Soinin vierailusta paikallisten Sinisten henkilö otti kaupunkiin yhteyttä. Järjestimme ministerin seurueelle lyhyen lounasvierailun uudistuneessa kylpylässämme. Samoin kaupungin edustajat tapasivat ministeri Vehviläisen hänen vieraillessaan talvella Keskustan paikallisyhdistyksen kokouksessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini