Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

Valtimolta kuntaliitosselvityspyyntö ei yllätyksenä

Keskiviikko 19.9.2018 klo 13.27


Pielisen Karjalassa on kuntaliitoksia puuhailtu vakavassakin mielessä kolme kertaa tämän vuosituhannen puolella. Nurmeksen ja Valtimon valtuustot torjuivat kolmen kunnan liitoksen Pielisjärven kaupungiksi viimeksi neljä vuotta sitten lokakuussa. Silloin meillä oli pitkälle tehdyt suunnitelmat ihan yhteistä vaakunaa myöten. Lieksaa siinä vierastettiin. Näin jälkeen päin saattoi olla ihan oikea päätös. 

Valtimon kunnanjohtaja on irtisanoutunut ja jättää tehtävänsä ensi vuoden alusta Tämä vauhditti valtuutettuja tekemään aloitteen kuntaliitosselvityksen tekemisesksi Nurmeksen kanssa. Kunnanhallitus oli laittanut aiemmin pöydälle uuden kuntajohtajan hakumenettelyn käynnistämisen.

Minulle toissailtainen naapurimme valtuustoaloite ei tullut yllätyksenä. Asia on silloin tällöin keskusteluissa vilahtanut. Me olemme asiassa olleet passiivisia. Valtimolaiset ovat itse saaneet asiaa kypsytellä. Nyt varmaankin aika on valmis. Uskon, että he ovat vakavissaan. Parempi tehdä liitos vapaaehtoisesti kuin sitten pakon salenemana tai valtiovallan ohjauksessa. Leikkimään ei tällä asialla enää kannata lähteä. Meillähän on kokemusta ja hyvässä muistissa vielä aikaisemmat neuvottelumuistiot PARAS-lainsäädännön peruilta.

Äskettäin kaivoin esiin kaiken neuvottelu- ja päätösesitysmateriaalin aikaisemmilta kuntaliitosneuvottelukierroksilta. Siellä on paljon valmista pohjatietoa, jota voimme käyttää hyväksemme. Yksityiskohtana mainittakoon, että silloinen talousgurumme, kamreeri Jari Lampinen aika tarkkaan tunsi seutumme kunnat ja niiden tulevaisuuden näkymät. Valtimon veroprosentiksi hän ennakoi vuosikymmenen lopulle 21,0. Se on nyt juuri sitä! Todellisten vaikeuksien hän arveli alkavan samoihin aikoihin. 

Valtimon kunnanvaltuuston aloitteessa tähdätään kuntaliitokseen nopeutetussa aikataulussa. Tuo käytännössä mahdollistaa liitoksen aikaisintaan vuoden 2020 alusta. Nyt Valtimon kunnanhallitus käsittelee aliotteen ja meille tulee varmaan jo parin viikon sisällä vastauspyyntö  Voi olla, että jo 1.10. hallituksen kokouksessa pääsemme vastausta kosintaan laatimaan. Sitten kuntien yhteiset hallitusten kokoukset ja neuvottelut alkavat.

Aikaisemmin meillä oli tieto, ettei kuntaliitoksista enää makseta ns. porkkanarahoja kuin poikkeustapauksissa kriisikunnille. Tänä aamuna uutisoitiin kyllä, että liitosavustuksia ja tukia aletaan viritellä uudelleen. Nyt ei ole enää viiden vuoden irtisanomissuojaa kuntien työntekijöillä kuten aikaisemmilla liitosneuvottelukierroksilla.

En kaupunginhallituksen puheenjohtajana halua ottaa vielä kantaa neuvottelujen luonteeseen. Oletan kuitenkin, että ne ovat paljon teknisemmät kuin aikaisimmilla kerroilla. Näin vuosia eteenpäin ei tehdä askelmerkkejä, vaan kulloiset päätöselimet hoitavat asiat uuden kunnan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. 

Me olemme pelkkänä silmänä ja korvana pohjoisen naapurimme suuntaan ja maltilla sitten teemme omat päätöksemme. Jos kuntaliitos syntyy ja osaamme toisiamme kunnioittaen toimia, niin pitkässä juoksussa Nurmeksen ja Valtimon alue vahvistaa asemaansa Pielisen Karjalan logistisena keskuksena. Lisäksi minulle on alkanut vahvistua näkemys, että olemme muun maakunnan kanssa entistä varteen otettavampi neuvottelu- ja yhteistyökumppani. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini