Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

Nurmeksen lapset ja nuoret takaisin harrastusten pariin

Lauantai 23.1.2021 klo 9.45


Nuorin tyttäreni muutti viime kesänä perheineen työn perässä Kuopioon. Näin kaksi ukitettavaa tulivat lähemmäksi. He ovat kotiutuneet uuteen kaupunkiin hyvin ja lapset ovat löytäneet harrastuksia. Vanhempi käy uintiharjoituksissa ja nuorempi  on sirkuskoulussa. Koronan  AVI-rajoitteet toivat riipaisevasti mieleen viime marraskuisen vierailun Kuopiossa. Käytin lapsia harrastuksissa.

Jätin kuusivuotiaan tytön ohjeitten mukaan sirkuskoulun ulkopihalle, josta noin viisitoista tenavaa pyydettiin jonossa sisään. Kun menin hakemaan lasta, niin sieltä tuli itkuinen tyttö. Aluksi hän kieltäytyi kertomasta syytä pahaan mieleen. Lopulta selvisi syy. Koronan takia sirkuskoulu lopetetaan toistaiseksi. Tauolla se on vieläkin. Samoin ovat uimaharjoitukset loppuneet. Nyt on lapsille kehitelty muuta liikunnallista toimintaa. Musiikkia voivat harrastaa kyllä kotonaan.

Tiedotusvälineissä on uutisoitu koronarajoitteiden vaikutuksesta lasten ja nuorten harrasteiden loppumisen vaikutukseen heidän kehitykseensä. On pelkoa, että moni lapsi voi menettää harrastuksensa kokonaan. Taustalla on usein vielä nuorten perheitten talouden kiristyminen lomautusten tai jopa irtisanomisten aiheuttamat huolet.  – Kaikki koronan takia.

Viikolla perkkasin asiaa tarkemmin. Riipaisevin oli vähävaraisten lapsiperheiden eteen työskentelevän Hope ry:n toiminnanjohtajan Eveliina Hostilan kirjoitus. Siellä on todellinen huoli, että moni lapsi pelkää joutuvansa luopumaan harrastuksestaan. Perheiden ongelmat ovat lisääntyneet ja järjestöltä pyydetty avun määrä on koronan aikana lisääntynyt. Samansuuntaisia lausuntoja on antanut myös SOS-Lapsikylän projektisuunnittelija Päivi Häikiö. Avun tarve on oleellisesti lisääntynyt ja näkyy selvästi, että talous perheissä on heikentynyt. Alkuviikosta juuri valittu olympiakomitean pj. Jan Vapaavuori toi vahvasti esille samat asiat liikuntaharrasteiden loppumisesta lasten ja nuorten kehitykseen. 

AVI jatkoi 20.1. päätöksellään yleisötilaisuuksien ja yleisten kokouksien osallistujamäärän rajoittamista 22.2. asti. Rajoitteet ovat koskeneet lähes kaikkia harrasteita. Mm. kunnalliset liikuntapaikat ovat olleet kiinni. Viikolla selvitin Siun soten toimialajohtajan kanssa, voimmeko edes vähän paikallisesti tarkastella kokonaisuutta avaamalla esim. lapsille ja nuorille harrasteita. Lieksahan teki omat ratkaisut jo aikaisemmin. AVI:n kieltoja on noudatettava. Suosituksista pystytään paikallisesti päättämään.

Olin yhteydessä vielä kuntiin, joissa on avattu lasten ja nuorten liikuntatilat. Näin on mm. Hangossa. Se on Nurmeksen kokoinen kaupunki koronan leviämisalueella. Jos paikallisesti lähdetään antamaan vapautuksia rajoitteista, on liikuntaryhmillä oltava vastuuhenkilöt. Saleissa on oltava riittävästi pukutiloja. Turvaohjeita on kaikin tavoin noudatettava. No meillä PielisAreenan salin voi jakaa napin painalluksella kolmeen osaan ja käytettävissä on viisi pukeutumistilaa. 

Eilen paikallinen pandemiatyöryhmä totesi, että koronan tartuntatilanne on pysynyt ennallaan (+6) ja uudet tautitapaukset ovat Joensuussa ja sen ympäristössä. AVI:n määräykset pysyvät samana koko maakunnassa ja ne ovat sanktioitu. Kuntien linjaukset ovat suosituksia ja tilojen käytön osalta määräyksiä. Itse ihmettelin linjauksesta julkisen ja yksityisen toimijan välillä. Meillä kunnan liikuntapaikat ovat olleet kiinni, mutta kokonainen koululuokka on kuitenkin käynyt kuntosalilla.

Lasten ja nuorten liikuntaharrasteita koskien kaupunginjohtaja paikallisen pandemiatyöryhmän puheenjohtajana teki kaupungin johtoryhmää kuultuaan virkamiespäätöksen, joka on alla kokonaisuudessaan. Meillä toimitaan Oulun mallin mukaan. Ensi viikon aikana kaupungin vastuuhenkilöt selvittävät kaikki varotoimenpiteet, jotta lasten ja nuorten harrastaminen voi jatkua valvotusti. Jatkossa mielestäni esim. sulkapalloilijat voisi laskea PielisAreeenalle. Heitä ei siellä kovin montaa kerrallaan ole. Porukat osaavat toimia vastuullisesti. Pidetään korona loitolla!

Kaupunginjohtajan päätös 22.1.2021

 

Nurmeksen kaupunki lieventää koronaohjeistusta 1.2.2021 alkaen. Kaupunki avaa kaikki liikuntapaikat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten käyttöön.

Viikon valmistautumisajalla kaikki ryhmät kertaavat AVI:n ohjeet ja oman lajiliiton, seuran tai ryhmänvetäjän antamat suositukset. Ryhmän vetäjä vastaa siitä, että 20 hengen kokoontumisrajoitusta noudatetaan. Hän vastaa mahdollisista sanktioista. Jos ryhmältä puuttuu vetäjä, niin ryhmä valitsee keskuudestaan sellaisen. Ryhmän vetäjä tulkitaan epäselvässä tilanteessa ryhmän koollekutsujaksi.

Tilojen haltija (esim. Nurmeksen kaupunki tai yksityisyrittäjä) vastaa yhtäaikaisten ja peräkkäisten ryhmien kontrollista esimerkiksi pukuhuoneiden käytössä.

Kansalaisopiston toimintaa ei käynnistetä eikä kokoustilojen käytön rajoituksiin tule lievennyksiä.

Nurmeksen kaupunki seuraa tilannetta ja tekee tarvittavia päätöksiä, mikäli uusia koronatartuntoja ilmaantuu Nurmeksessa tulevaisuudessa.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini