Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

Keskusta on myös nuorten puolue

Maanantai 7.6.2021 klo 10.38


Toimin vuoden 2008 kuntavaalien aikoihin Keskustan Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana. Esityksestäni piiri nimesi jokaisen maakunnallisen kuntayhtymän hallitukseen vähintään yhden alle kolmekymppisen jäsenen. Myös nykyisessä Nurmeksen kaupunginhallituksessa on mukana ansiokkaasti toimiva ensimmäisen kauden nuori valtuutettu. Hän käyttää terhakasti ja rohkeasti puheenvuoroja.

Nykyisen Riverian hallituksessa toimivat tuolloin 2009 - 2012 ansiokkaasti nurmeslaisille tutut Anu Huusko ja Jussi Sallinen sekä säpäkkä Katja Asikainen Kesälahdelta. Anu oli seuraavalla kaudella muistaakseni hallituksen vpj.  Hän tulee vielä takaisin, kun yhden kauden hoitelee poikiaan. Hänellä on maakunnalle paljon annettavaa.

Tuolloin SDP:n koulutuksesta huolta kantavat hallituksen jäsenet olivat lähinnä eläkeläisiä. Nykyisen Riverian hallituksen puheenjohtaja (SDP) on 75 vuotta. Nurmeksesta siellä on SDP:n edustajana somessa kovasti ilakoiva luokkakaverini.

Joensuun entinen kaupunginjohtaja on vahva vaikuttaja. Hänen kanssaan teen paljon Siun sotessa yhteistyötä. Hän on muuten Siun soten hallituksen jäsen ja sen henkilöstöjaoston puheenjohtaja. Tuossapa maali Nurmeksen kakkosketjun demareille. Siun soten hallintosäännön mukaan henkilöstöasiat kuuluvat hallituksen jaostolle. Sen puheenjohtajalla on keskeinen rooli. Hän on ehdolla näissäkin vaaleissa ja uskon tulevan valituksi. Rantakylän eläkeläisiltä tulee emerituspormestarille vahva tuki.

Keskustassa tiedostetaan, että nuorissa on tulevaisuus. Se on näyttävä myös käytännössä luottamuksen antamisena eikä huuteluna vaalikentillä ja somessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini