Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470
Erva-alueen kannanottoPerjantai 13.3.2020 klo 21.19 Viime perjantaina KYS-Erva-alueen viiden sairaanhoitopiirin hallitusten puheenjohtajat kokoontuivat Jyväskylässä. Teimme illan asioista kannanoton, joka toimitetaan sote-vastuuministereille ja virkamiehille sekö sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.
Julkilausuma
Sanna Marinin hallituksen tulee pitää kaksin käsin kiinni alueiden elinvoimasta. Työvoiman saannin kannalta on tärkeää, että lääketieteellinen osaaminen säilyy koko KYS- erva -alueella aivan sen läntisiä ja eteläisiä osia myöten. Osaamisen ja työpaikkojen keskittyminen muutamaan isompaan kaupunkiin ei ole kestävä ratkaisu. Keskittämisasetuksessa ja sote-uudistuksessa on mielestämme tärkeää huomioida potilasnäkökulma ja hoidon kokonaisuus. Kunnat pitävät yllä erva-alueita ja sairaanhoitopiirejä, jotta potilaat saisivat hoitoa kohtuullisen matkan päästä kotoa. Hallitusohjelman kirjaus sosiaali- ja terveyspalvelu- uudistuksen rahoituksen muuttamisesta maakunnallisia tarpeita vastaavaksi on hyvä. Tarvevakioitu malli huomioi muun muassa väestön ikärakenteen, sairastavuuden ja työllisyysnäkökulmat. Hallitusohjelman kirjauksessa on hyvä pysyä myös Uudenmaan erillisratkaisussa. Me KYS-erva -alueen sairaanhoitopiirien puheenjohtajat annamme täyden tukemme sairaanhoitopiirien virkamiesjohdon yhteiselle kannanotolle keskittämisasetukseen tehtävistä muutoksista. Poliittisista päättäjistä ja ministeri Kiurusta on nyt kiinni, kuinka helposti saavutettavaa, laadukasta ja inhimillistä erikoissairaanhoito on. Pekka Nousiainen, hallituksen puheenjohtaja |