Yhteystiedot

Matti Kämäräinen
Haapalahdentie 12
75530 Nurmes
0500263470

Pikakysely

Hyväksytkö koko maakunnan terveyspiiriin siirtymisen palvelurakenteen parantamiseksi?

Blogin herättelyä

Lauantai 22.2.2020 klo 13.37


Lähes vuoteen en ole kirjoittanut tänne mitään. Materiaalin puutteesta vaikeneminen ei ole johtunut. Siun sote on kovasti työllistänyt. Toimin myös viime vuoden Nurmes/Valtimon yhdistymishallituksen puheenjohtajana ja olin mukana kuntaliitosvalmistelutyöryhmissä. Illalla väsyneenä olisi ollut vaara kirjoitella asioista, jotka eivät olleet vielä valmiita julkaistaviksi. Sitten helposti päätöksenteko olisi vaikeutunut.

Jatkossa silloin tällöin tänne teen postauksia. Minulla on muutama vihko muistiinpanoja menneiltä vuosilta. Niitä varmaan joskus puran julkisuuteen ihan ajan kanssa. Vihkojen kannessa lukee: "Maakunnan ja Nurmeksen suuria poliittisia salaisuuksia".

Monet tutut kyselivät ennen torstaita, miksi Nurmeksen kaupunki ei reagoinut voimakkaammin kuten Lieksa ja Kitee 20.2.2010 Siun soten valtuustossa meille myönteisesti ratkenneeseen lääkäripalvelujen ilta-, viikonloppu- ja yövastaanottojen säilyttämiseen ennallaan. Taidettiinpa sitä täällä somessakin ihmetellä. Valitsimme maltillisemman linjan. Meillä oli faktat tiedossa. Kaupunginhallituksessa kävimme askelmerkit tarkasti läpi. Lopputulos kertokoon, kannattiko.

Tarvitsimme tärkeälle asiallemme koko maakunnan tuen. Nyt se tuli äänin   46-7. Agressiivisella toiminnalla tulos olisi ollut ihan jotain muuta. Valitulla etenemistavalla saimme myös maakuntakeskuksen tuen.

Lieksa kiristi vaatimuksiaan Siun sotesta eroamisella. Minulle useammalta taholta otettiin yhteyttä, että annetaan Lieksan erota. Paras-lainsäädännön väljä tulkinta voisi sen mahdollistaakin. No viikolla maakunnassa vieraillut vastuuministeri totesi, ettei hänen kynässään ole mustetta sellaisen paperin allekirjoittamiseen. Tuon osa lieksalaisista on varmaan tiennyt jo aikaisemmin.

Lieksan mahdollinen ero olisi pitkässä juoksussa vaikeuttanut meidänkin toimintaa. Tänä päivänä yksityiset soten  kokonaisulkoistuksia hoitavat toimijat eivät ole kiinnostuneita periferia-alueiden palvelujen tuottamisesta. Se ei ole täällä enää bisnestä. Lääkäreitä ei vaan saa rahallakaan.

Suurin uhka meidän lääkäripalvelujen jatkumiselle on, ettei saada sopimusta palvelut tuottavan yhtiön kanssa. Kiteellä ei ole ollut iltavastaanottoa viime kesästä. Siellä on onnistuneesti kehitetty ns. tiimimallia. Nyt T3-aika on nolla ts kaikki potilaat saadaan hoideetua normaalina työaikana.

Kokeneen lääkärin saa nyt noin 170 €/tunti. Halvemmalla saa sitten opiskelijoita ja ulkomaalaisia enemmän tai vähemmän suomea puhuvia lääkäreitä. Eilen olin Varkaudessa KYS-Erva-alueen kokouksessa. Siellä yksi KYS:n ylilääkäreistä yritti löytää lääkäriä tänään alkavaan päivystystiimiin. Ongelma on suurin perusterveydenhuollossa.

Kiitos Siun soten valtuustolle ja kaikille eri puolueiden yhteistyökumppaneille. Nurmes haluaa olla jatkossakin mukana vahvasti kehittämässä Pohjois-Karjalaa.

Nurmes oli vahvasti mukana Siun sotea kehitettäessä maakunnan eri valmisteluryhmissä. Siun soten talousarvion kolmelle laskentavuodelle (20% + 30% + 50%) suhteelliseen käyttöön perustuva matemaattinen yhtälö on kaupunginjohtajamme laskentataidon tulos.

Viime vuonna talousjohtajamme Jussi Sallinen teki talousskenaariot kaikista Pohjois-Karjalan kunnista yhteiseen käyttöömme. Vahvaa asiantuntemusta on jaettava. Kamreeri Jari Lampisen perinne jatkuu. Me luottamushenkilöt olemme edelleen hyvässä talousopissa.

Rettelöpolitiikalla maakuntamme suuret kunnat siirtävät meidät helposti sinne poliittiseen peräpenkkiin. Omalle alueelle tärkeisiin asioihin tuen hakeminen ei sieltä onnistu.

Joskus sitten ”eläkkeellä” voin lueskella kiikkustuolissa tarkkoja muistiinpanoja tästäkin tapauksesta. Oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini